NAISET JA SOPEUTUMINEN

Tyypillinen syy suomalaiselle naiselle Ranskaan muuttoon on mies - joko suomalainen tai ranskalainen. Miehet taas muuttavat työn takia. Uuteen kulttuuriin sopeutumisen kannalta ero on suuri: työ kiinnittää tehokkaasti yhteiskuntaan ja sitä kautta sosiaaliseen elämään. Kielitaidoton, ulkomaalainen ja ilman työtä ja sosiaalisia kontakteja on yhtälö, joka ei helpota uuden kulttuurin ja sen tapojen omaksumista, kun ei niihin välttämättä pääse edes kunnolla tutustumaan. Oman työn löytäminen vieraassa kulttuurissa korkeasti koulutetulle tasa-arvoiselle suomalaisnaiselle ei ole niin helppoa kuin luulisi, kielitaidottomana jopa mahdotonta. Muutama nainen olikin päättänyt olla kotona. Tällaisessa tilanteessa suomalaisnainen kärsii yleensä eristäytyneisyydestä ja yksinäisyydestä. Sama tilanne on Sveitsissä, jossa Suomesta mukana tullut vaimo jää yleensä kotirouvaksi, kun miehelle työ mahdollistaa pääsyn sosiaaalisiin verkostoihin. Työnhaunkin suhteen ranskalainen puoliso on "helpompi", koska Ranskassa suhteilla on merkitystä kaikenlaisten asioiden hoidossa. Suomessa naiset ovat tottuneet käymään töissä eivät pelkästään rahan takia vaan myös oman työn suoman aseman vuoksi. Aineiston perusteella naiset tuntevat menettäneensä itsenäisyytensä palkkatyön menettämisen myötä. Sopeutuminen uuteen maahan ja kotona olemiseen yhtä aikaa ei ole helppoa, varsinkaan jos perheessä ei ole lapsia, jotka Suomessa "oikeuttavat" kotirouvuuden tai- äitiyden ainakin väliaikaisesti. Ranskassa naisten työssäkäynti ei ole niin yleistä kuin Suomessa eikä kotirouvuus nuorillakaan ole ihmetystä herättävää. Voi kärjistetysti sanoa, että Ranskassa naiset elävät edelleen enemmän miestä ja perhettä varten ja miehen ja lasten kautta. Toisaalta monet suomalaispariskuntien naisista ovatkin tulleet Ranskaan vain väliaikaisesti, joten tietoisuus palaamisesta helpottaa tilannetta. Voi ikäänkuin pitää välivaiheen elämässään ja ehkä palata siihen, mikä lähtiessä jäi.

"Myös oman tekemisen (työ, opiskelu tms.) puuttuminen turhautti alussa ja edelleenkin ajoittain. Tunnen eläväni tilapäiselämää ja mietin usein miten voisin hyödyntää aikaani. Perhe on ainoa yhteisö täällä, johon tunnen kuuluvani, muuten olo on varsin ulkopuolinen. Odotin nauttivani enemmän vapaasta ajasta, jonka työelämän ulkopuolella oleminen mahdollistaa. Huomaan kuitenkin tuntevani huonoa omaatuntoa myöhään nukkumisesta ja rahan käyttämisestä, kun en sitä itse tienaa. Elämäni on täällä verkkaisaa ja koti-keskeisempää kuin koskaan. "

Ranska on katolinen maa, jossa äitiyttä ja perhettä arvostetaan ja miesten kesken vallitsee voimakas macho -kulttuuri. Äitiyden arvostamisella on kääntöpuolensakin: naisten keskinäinen kontrolli, joka erään haastateltavan mukaan ilmenee: "Että mulla ei tämmösissä sosiaalisissa tilanteissa, sulla ei oo oikeus olla älyllinen vaikka olis kapasiteettia mutta nimenomaan se et naiset kontrolloi sitä Näin mä oon sen kokenu." Lapsia kannustetaan tekemään useita, koska ensimmäisestä lapsesta ei edes makseta lapsilisää. Samoin avioerotilanteessa lapsia täytyy olla kolme, jotta saisi avustuksia yhteiskunnalta. Äitiyttä arvostetaan, mutta samalla sitä pidetään itsestään selvyytenä. Yleinen ajattelutapa Ranskassa on, että jos perheessä on lapsia ja miehellä tarpeeksi suuret tulot, naiset jäävät kotiin hoitamaan lapsia. Suomalainen voi kokea tämän alistamisena, tunteena, että naisella ei ole yhteiskunnallista arvoa kuin äitinä. Työnhaussa voi kohdata suomalaisille todella vieraita asenteita.

Ranskassa naiset ovat vähemmän esillä myös politiikassa ja julkisessa elämässä yleensä. Yleinen tapa on, että esimerkiksi asunnon ulko-ovessa lukee Monsieur et Madame Georges Fabry (herra ja rouva Georges Fabry). Naista pidetään siis mieheensä kuuluvana madamena ilman omaa etunimen tuomaa identiteettiä. Tämä käy pohjoismaalaisen silmään ja tajuntaan räikeästi.

Kun naimisissa olevien ulkosuomalaisnaisten työssäkäyntiä verrataan muiden suomalaisnaisten työssäkäyntiin, ilmenee, että se kaikkialla on alhaisempi kuin Suomessa. Naisten vähäinen työssäkäynti huolimatta korkeasta koulutusasteesta on monien tekijöiden summa. Se on yhteydessä siihen yhteiskuntaan ja sen statusarvoihin, missä nainen elää. Siten vielä nykyäänkin on monien saksalaisten, sveitsiläisten ja ranskalaisten aviomiesten arvomaailmassa vallalla käsitys, että naisen kodin ulkopuolinen työssäkäynti alentaa perheen sosiaalista statusta ja vaimon kotiinjäänti ts. ettei hänen tarvitse mennä taloudellisista syistä ansiotyöhön, nostaa sitä. Akkulturoitumisen kannalta kotiäidiksi jääminen on kaksitahoinen; toisaalta se kertoo siirtolaisen mukautumisesta valtakulttuuriin, toisaalta kotiin jääminen estää tehokkaasti yhteiskunnallisen sopeutumisen siirtolaisen jäädessä työelämän ja työyhteisön ulkopuolelle.

Vieraaseen kulttuuriin sopeutumisen kannalta työ ei tuo ainoastaan taloudellista turvaa; se tuo ja kiinnittää ihmisen tehokkaasti yhteiskunnan sisälle. Työn kautta saa edes jonkinlaisia päivittäisiä sosiaalisia kontakteja. Työelämässä mukana oleminen antaa naiselle pohjoismaisten kriteerien mukaan samanarvoisen yhteiskunnallisen aseman kuin miehellä.

Myös lapset tuovat etenkin naisille kontakteja koulun kautta, koska Ranskassa lapset on tapana viedä ja hakea koulusta - pari kertaa päivässä, koska usein lapset syövät lounaankin kotona. "Koulun aitaa hiertäessä" ja lapsia odotellessa tapaa muita äitejä, joiden kanssa voi ainakin jutella niitä näitä lapsista ja koulusta. Vanhempien odotetaan osallistuvan lastensa koulunkäyntiin enemmän kuin Suomessa, esimerkiksi läksyt, joita alaluokkalaisillakin on paljon, saattavat olla niin vaikeita, että ne pitää tehdä vanhempien, yleensä siis äidin, kanssa.

Mikä sitten saa suomalaisnaisen lähtemään siirtolaiseksi huomattavasti miehiä useammin? Naislähtijöiden suurempaan osuuteen voidaan paremman kielitaidon lisäksi liittää suomalaisten naisten ja miesten psyykkiset ja temperamenttiset erot. Tärkeä taustatekijä tälle on suomalaistytön enkulturaation aikana omaksuma käsitys itsestään naisena suomalaisessa yhteiskunnassa ja siihen liittyvä kotikasvatus. Naisten koulutuksellisen, työelämän, perheoikeudellisen ja yhteiskunnallisen aktiivisuuden mukaan suomalainen yhteiskunta on hyvin tasa-arvoinen naisen aseman kannalta. Suomalaisen yhteiskunnan eräs luonteenomaisista piirteistä on tyttöjen lähettäminen kouluun jo varhaisessa vaiheessa. Lisäksi suomalaisissa kodeissa on aina arvostettu koulutusta, sillä se on ollut lähes ainoa sosiaalisen nousun väline ja sillä turvataan naisen taloudellinen riippumattomuus myös avioliiton solmimisen jälkeen. Kodit tukevat tyttäriään itsenäiseen ja taloudellisesti riippumattomaan elämään eivätkä avioliiton varhaiseen satamaan. Niinpä suomalainen nainen ei jätä työelämää avioliiton tai lapsen syntymän takia. Sukupuolten välisen tasa-arvon perusteet löytyvät vanhasta suomalaisesta talonpoikaisyhteisöstä, jossa aviopuolisot olivat tasavertaisia työkumppaneita jopa usein niin, että taloudellinen vastuu oli usein enemmänkin naisen kuin miehen harteilla. Vaikka tyttöjen oikeudellinen asema ja koulutusmahdollisuudet ovatkin yhdenvertaiset poikien kanssa, joutuvat tytöt poikia enemmän osallistumaan kotitöihin; tämän saksansuomalaiset naiset ovat usein maininneet syyksi siihen, että he ovat valmiita jättämään kodin ja lähtemään omille teilleen varhemmin kuin pojat. Armeijan sijasta tytöt haluavat usein viettää välivuoden ulkomailla kieltä opiskellen. Ulkomailla oleskellessa suomalaistytön on helpompi solmia sosiaalisia kontakteja valtakulttuuria edustavien vastakkaista sukupuolta olevien kanssa, koska tanssipaikoissa, joissa suomalaiset ovat tottuneet käymään, ei keskieurooppalaisia tyttöjä yleensä ole. Naimattomat naiset orientoituvat Keski-Eurooppaan kun taas Skandinaviaan lähtijät ovat olleet enimmäkseen miehiä. Syy lähtöön naisilla on usein henkilökohtainen, kun taas miehillä ja muilla Skandinaviaan muuttaneilla taloudellinen.

Avioliiton takia tapahtuvaa siirtolaisuutta edeltää usein pitkä, enemmän tai vähemmän tietoinen prosessi, jonka aikana tiedot ja kokemukset uudesta maasta lisääntyvät. Ratkaisevaa on ensimmäinen matka tulevaan kotimaahan siihen liittyvine positiivisine kokemuksineen, ystävyyssuhde vastakakkaiseen sukupuoleen sekä vähäinen objektiivinen kritiikki uutta yhteiskuntaa ja elämänmuotoa kohtaan. Kaikki mikä liittyy uuteen kotimaahan, liittyy myös uuteen ihmissuhteeseen, josta syystä tuleva kotimaa nähdään subjektiivisen emotionaalisesti. Uuden maan yhteiskunnan kritiikitön hyväksyminen koskee myös niitä nuoria, joilla tällaista ihmissuhdetta ei ole. Niinpä nuori, joka ensimmäistä kertaa kokeilee omia siipiään, tuntee hyvänolon tunnetta selviytyessään ilman vanhempiaan. Tämä tunne projisoituu ja samastuu uuteen maahan ja sen ihmisiin ja pohjustaa tietä paluulle.

Etnisessä seka-avioliitossa, jossa kaksi eri kulttuuria kohtaa jokapäiväisessä elämässä, kyse on mikrotason kulttuurifuusiosta, jossa kaksi tai useampi kulttuuri ottaa vaikutteita toisiltaan ja yhdistää ne "kolmanneksi" kultuuriksi. Kun kaksi eri kieli- ja kulttuuritaustaa edustavaa ihmistä solmii avioliiton, vaatii yhdessä eläminen heiltä enemmän sopeutumiskykyä ja kompromissialttiutta kuin saman kulttuurin avioparilta. Yksi keskeisimmistä ongelmista on aviopuolisoiden molemminpuoliset kulttuuritaustaan kytkeytyvät rooliodotukset. Sen mukaan Suomesta perittyjä avioliiton arvoja ovat naiselle oma ammatti ja toimeentulo, pyrkimys puolisoiden tasa-arvoisuuteen, kodinhoidollisten asioitten toissijaisuus ja henkilökohtainen vapaus mm. ystävien tapaamiseen ja itsensä kehittämiseen. Saksalaisessa ja ranskalaisessa avioliiton mallissa korostuu äidin asema perheen keskushenkilönä, joka on kotona ja tarvittaessa paikalla. Vaimon vastuulla on hoitaa koti ja lapset ja huolehtia siitä, että mieheltä ei puutu mitään. Kodinulkopuoliseen työhön hän voi mennä sillä edellytyksellä, että kotityöt eivät siitä kärsi. Omien tulojen puuttuminen rajoittaa vapautta. Aviomiehen velvollisuus on hankkia perheelle sellainen toimeentulo, että tämä vaimon tehtävä on mahdollista toteuttaa. Tuomi-Nikulan (1989) mukaan saksalaismiehen suomalaisnaisessa seurusteluaikana positiivisiksi koetut piirteet, kuten itsenäisyys ja taloudellinen riippumattomuus ovat usein niitä, jotka myöhemmin aiheuttavat aviollisia ongelmia. Kummankin osapuolen on vaikeata luopua omista perityistä kulttuurimalleistaan, sillä sukupuoliroolit liittyvät vahvasti etniseen identiteettiin. Jos henkilön maailmankuva ei sovi yhteen sosiaalisen todellisuuden kanssa, myös käsitys itsestä muuttuneessa tilanteessa on usein epäselvä, mikä vaatii ainakin jonkin asteista identiteetin uudelleenmuotoilua. Identiteettiin kuuluvat henkilön eri roolit sosiaalisen kentän eri alueilla, työnhakutilanteessa ulkomaalaisuus rajoittaa usein työrooliin pääsyä. Jos siirtolaisella on alhainen koulutus ja pienet lapset, ei hän tavallisesti haluakaan ansiotyöhön. Tyytymättömyyden lähde - huolimatta turvatusta elämästä - on se, että siirtolainen vertaa itseään aina suomalaisin naisiin Suomessa, omiin koulutovereihinsa ja samanikäisiin ystäviinsä. Sosiaalisen identiteetin muotoutumisessa ulkomailla asuttaessa ja omana ryhmänä suomalaiset naiset kokevat usein Suomessa asuvan suomalaisen naisen. Yhteisesti jaettujen arvojen, kuten itsenäisyyden, koulutuksen ja kodin ulkopuolisen elämän puuttuminen käytännön elämästä voivat aiheuttaa myös alemmuuden tunnetta Suomessa eläviin naisiin nähden. Siirtolaisuudessa jokaisen elämä ja roolit muuttuvat ja niiden mukana identiteetit. Kotimaan odotetut ja sallitut roolit ja identiteetit eivät ehkä olekaan sallittuja tai odotettuja uudessa maassa. Rajoja ylitetään, kun uudet identiteetit ja roolit liittyvät omaan elämään. Akkulturaatiossa naisten sukupuoliroolit ovat usein suuremman muutoksen alaisena kuin miesten. Miehet jatkavat työelämäänsä, kun taas naiset usein luopuvat tai joutuvat olosuhteiden pakosta olemaan poissa työelämästä ainakin siirtolaisuuden alkuvaiheessa. Naisiin kohdistuvat rooliodotukset myös vaihtelevat enemmän kuin miehiin kohdistuvat.