SIIRTOLAISUUSTUTKIMUS

Siirtolaisuudelle on aina jokin syy, ja yksi siirtolaisuustutkimuksen tehtävistä on selvittää se. Syyt voivat löytyä yhteiskunnan makrotasolta, jolloin muutto muualle on reaktio taloudellisiin, sosiaalisiin ja maantieteellisiin muutoksiin. Muuttoliikettä tarkasteltiinkin kauan tästä näkökulmasta. Mikrotasolla muutto ja siirtolaisuus ovat yksilön valinta, ja sen tutkimisessa on käytetty neoklassisten talousteorioiden selitysmalleina kunkin maan työntö- ja vetotekijöitä, jolloin lähtijä tekee päätöksensä rationaalisin taloudellisin perustein. Inhimillinen pääomateoria näkee siirtolaisuuden investointina, jolloin päätös muuttamisesta riippuu hyötyjen ja haittojen suhteesta. Pääoman siirtäminen maasta toiseen on olennaista. Kyvyt pääoman siirtämiseen määrittävät siirtolaisuuden etuja ja haittoja, koska ne ovat tärkeitä työllistymisen kannalta uudessa maassa. Kykyjen on vastattava uuden maan vaatimuksia. Siirtolaisuutta edeltää päätöksentekoprosessi, jossa pitää ylittää psykologisia, sosiaalisia, taloudellisia ja muita esteitä, jotka ovat yhteydessä siirtolaisuuteen. Maan rajojen ylittäminen vaatii enemmän ponnistuksia kuin maan sisällä muuttaminen. Muuttopäätöstä tehtäessä punnitaan työntötekijöiden, kuten esimerkiksi kotimaan työttömyyden, ja vetotekijöiden, kuten toisen maan tarjoamien uramahdollisuuksien, parempien tulojen jne., painoarvoa.

Hägerstrandin (1975) esittämä aikamaantieteellinen viitekehys yhdistää makro- ja mikroanalyysin, jossa muuttoliikettä analysoidaan ihmisten ja ympäristön vuorovaikutuksena ns. elämänpolkujen muodostamana kudoksena, jolla tarkoitetaan ihmisen jättämää näkymätöntä jälkeä hänen liikkuessaan ajassa ja tilassa. Elämänpolut eivät ole vapaasti valittavissa, vaan niitä rajoittavat fyysisesti kehon jakamattamuus, rajoitettu elinaika ja rajoitettu kyky ottaa osaa useampaan kuin yhteen aktiviteettiin samanaikaisesti. Samoin territoriaalinen tila on rajallinen sekä tietyn tapahtuman kesto. Näitä ohjaavat myös yhteiskunnan instituutioiden rakenteelliset tekijät kuten kapasiteettirajoitukset (välineet ja ihmisten biologiset tarpeet), yhdistämisrajoitukset (ihmisten ja esineiden kohtaaminen tilassa, elämänpolkujen yhdistyminen nipuiksi, jokapäiväinen elämä) sekä ohjausrajoitukset (vallan tila ja aika, säännöt, normit). Maantieteellisessä muuttoliiketutkimuksessa päätös muuttamisesta tai paikoilleen jäämisestä on keskeinen. On keskitytty muuttamiseen eikä ole kysytty, miksi ihmiset jäävät asuinpaikalleen. Paikallaan pysyminen käsitetään normaaliksi ja muuttaminen poikkeavaksi ja selitettäväksi ilmiöksi. Paikallaan pysyminenkään ei ole staattista, vaan sisältää liikettä pienellä ajallisella ja tilallisella mittakaavalla.

Siirtolaiseksi lähdön syyn selvittämisen lisäksi siirtolaisuustutkimuksessa keskeistä on siirtolaisten sopeutuminen uuteen kulttuuriin. Kysehän ei ole pelkästään muutosta, vaan elämisestä maassa, jonka tavat ovat erilaiset kuin kotimaassa. Akkulturaatio -prosessin tutkiminen on sosiaalitieteellisempi tai psykologisempi lähestymistapa siirtolaisuuteen. Tarkastelu siinä on keskittynyt suurien massojen muuttoliikehdinnän sijasta enemmän yksilöllisen ja jokapäiväisen elämän toimintaa korostavaan suuntaan. Laajemmassa merkityksessä akkulturaatio tarkoittaa myös tietyn etnisen ryhmän akkulturoitumista kulttuuriltaan erilaiseen yhteiskuntaan. Akkulturaatio tekee pientenkin siirtolaisryhmien tutkimisen kiinnostavaksi ilman suuria historiallis-taloudellisia perspektiivejä.

Siirtolaisuus luo aina tilanteen, jossa kulttuurit kohtaavat. Tutkimuksen kannalta on olennaista, millaisessa asemassa tutkija on tutkittaviin. Tutkija kuuluu itse myös tiettyyn kulttuuriin ja tekee tutkimustaan enemmän tai vähemmän tiedostetusti omista kulttuurisista lähtökohdistaan käsin. Esimerkiksi jos olisin ranskalainen ja tekisin tutkimusta Ranskassa asuvista suomalaisista, tutkimusotteeni ja näkökulmani olisi varmasti toinen. Ranskalaistutkijat ovat määritelleet kolme erilaista asennoitumistapaa monikulttuuristen tilanteiden tutkimiseksi. Ensimmäisessä tapauksessa tutkija kuuluu itse enemmistöön ja on kiinnostunut tutkittavistaan (vähemmistöt) auttaakseen heitä. Tällaista tutkimusta leimaa usein ennalta määritelty tutkittavien ja tutkijan suhde, jossa enemmistö-vähemmistö -roolit korostuvat. Toisessa tapauksessa tutkija on etnisten vähemmistöjen vieressä, ei yläpuolella, ja asennoituminen lähtee tutkijan ja tutkittavan välisestä etäisyydestä. Tällöinkin tutkijan katsotaan kuuluvan enemmistöön ja tutkittavien vähemmistöön. Kolmannessa monikulttuurisuustutkimuksen muodossa tutkittavan ja tutkijan identiteettien suhteet määritellään uudelleen niin, että kyseessä ei ole enemmistön tekemä tutkimus vähemmistöistä, vaan niin tutkijat kuin tutkittavatkin voivat yhtä hyvin kuulua enemmistöön tai vähemmistöön. Tällöin tutkimusta tehdään kanssakäymisestä ja representaatioista käsin ilman auttamismentaliteettia. De Vos (1982) käyttää samasta asiasta emic- ja etic -käsitteitä. Ensimmäinen viittaa siihen, että tutkimusta tehdään tutkittavan lähtökohdista käsin, ja jälkimmäinen siihen, että tutkimusta tehdään tutkijan lähtökohdista. Uskon itse tehneeni tutkimusta kolmannen muodon mukaan; olen itsekin suomalainen, koin lyhyen aikaa Ranskassa asuessani, mitä elämä siellä on ja tätä kautta pystyn käsittääkseni edes hiukan pääsemään sisälle tutkittavieni elämään - tosin vain siltä osin, kuin minulle se paljastettiin.

SUOMALAINEN SIIRTOLAISUUS EUROOPPAAN

Suomalaisten siirtolaisuutta Keski-Euroopan maihin on tutkittu vähän. Perinteisesti historiallis - taloudellinen siirtolaistutkimus on kohdistunut Ruotsiin ja Pohjois-Amerikkaan muuttaneisiin suomalaissiirtolaisiin, sillä näihin maihin kohdistunut siirtolaisuus on ollut massamittaista ja paljolti taloudellisiin syihin perustuvaa. Keski-Euroopan maat ovat houkutelleet suomalaisia tuhansittain, mutta Amerikkaan ja Ruotsiin lähtijöitä on ollut satoja tuhansia. Täten tutkimuksellinenkin mielenkiinto on suuntautunut näihin. Eurooppaan muutto on koettu melko ongelmattomaksi makrotason tekijöiden ollessa siinä vähäisiä. Eurooppaan lähtemään eivät ole houkutelleet paremmat työmahdollisuudet Suomen ollessa taloudellisissa vaikeuksissa vaan enemminkin henkilökohtaiset, lähinnä emotionaaliset tai koulutukselliset tekijät. Ennen toista maailmansotaa siirtolaisuus Eurooppaan on ollut todella vähäistä. Tarkkoja tietoja lähtijöistä ei ole, mutta heidän oletetaan olleen etupäässä tiedemiehiä, opettajia, taiteilijoita, opiskelijoita, yhteiskunnan yläluokkaan kuuluvia, poliittisista syistä lähteneitä ja ulkomaalaisen kanssa avioituneita. Usein kyseessä ei ollut varsinainen siirtolaisuus vaan määräaikainen oleskelu.

Keski-Eurooppaan suuntautunut siirtolaisuus on sodan jälkeinen ilmiö, ja sen osuus maasta muuttaneista on ollut suhteellisen pieni. Siirtolaisuus Keski-Euroopan maihin on luonteeltaan erilaista kuin perinteinen siirtolaisuus, jossa kotimaa jätetään yleensä pääasiassa paremman toimeentulon tavoittelemiseksi, ja muuttajat ovat usein olleet kouluttamattomia ja kielitaidottomia. Eurooppaan muuttajien muuttomotiivit ovat taloudellisia tekijöitä enemmän liittyneet joko ihmissuhteisiin tai itsensä kehittämiseen. Eurooppaan muutto onkin ollut vetopainotteista eli tavoitemuuttoa. Siirtolaiseksi lähdön syy ei ole kotimaassa, vaan ulkomaa houkuttelee muuttamaan. Kyse on myös valikoitumisesta; Eurooppaan ovat lähteneet ne, joilla on ollut siihen resursseja eli koulutusta ja kielitaitoa. Siirtolaisuus Eurooppaan on luonteeltaan vaiheittaista ja melko huomaamatonta, kun aluksi lähdetään vähäksi aikaa ja sitten jäädään pysyvästi. Yli puolet Euroopassa asuvista suomalaisista on aviossa vierasmaalaisen kanssa, ja tämä on yksi motiivi muuttoon. Toinen motiivi on opiskelu tai kielitaidon kohottaminen. Työhön liittyvät tekijät ovat olleet motiivina vain noin kymmeneksellä lähtijöistä. Avioituminen on tärkein motiivi Ranskaan muuttaneiden kohdalla. Vuosina 1968 - 1979 Ranskaan muuttaneista 78% oli naisia. Samoin suurin osa Sveitsiin muuttaneista on hyvän koulutuksen (sairaanhoitaja) saaneita naisia, joiden muuton syinä alunperin ovat olleet seikkailunhalu ja paremmat ansiomahdollisuudet, mutta jotka ovat kuitenkin lopulta avioituneet maaahan. Näin myös Saksassa, jossa vuonna 1983 asuvista suomalaisista 80 % oli naisia. Samoin Hollannissa 75% suomalaisista on naisia, joista 85% on naimisissa hollantilaisen kanssa. Yleisesti ottaen naiset ovat muuttaneet aviositeiden vuoksi, miehet on saanut lähtemään paremmat työmahdollisuudet.

Suomalaisen siirtolaisuuden ominaispiirteet ovat muuttuneet viime vuosisadan loppupuoliskolla olennaisesti niin, että useimpia ulkomaille muuttajia ei enää voi edes kutsua siirtolaisiksi. Tilastoissakin puhutaan nykyään maasta -tai maahanmuuttajista. Perinteisesti siirtolaisilla on tarkoitettu henkilöitä, jotka ovat muuttaneet ulkomaille pysyvästi tai ainakin ennalta määräämättömäksi ajaksi. Nykyään yhä useampi lähtee ulkomaille vain määräajaksi tai muuten tilapäisesti, mikä voi tietenkin muuttua pysyväksi kuten usein käykin, kun muuttaja löytää ulkomailta itselleen aviopuolison. Nykyään yhä useammalla maastamuuttajalla on hyvä koulutus ja ammattitaito. Myös muuton motiivit ovat muuttuneet niin, että ei-taloudelliset tekijät, kuten uralla eteneminen, itsensä kehittäminen ja uusien elämänkokemusten hankkiminen, ovat usein tärkeämpiä muuton motiiveja kuin paremman toimeentulon tavoittelu. Lisäksi ulkomailla oleskelu on alun perin suunniteltu määräaikaiseksi tai tilapäiseksi. Nykyistä siirtolaisuutta voisikin nimittää määräaikais- tai tavoitesiirtolaisuudeksi. Ulkomailla asumista voikin ulkomaille avioitumista lukuunottamatta pitää nykyisin yhtenä korkeasti koulutettujen nuorten aikuisten elämänmenoon melko luonnollisesti kuuluvana vaiheena. Kouluttamattomien ja kielitaidottomien henkilöiden maastamuuton esteenä on nykyisin työnsaannin vaikeus ulkomailla. Suomen Euroopan siirtolaisuudelle on ollut leimallista naisvaltaisuus ja muuttaneiden korkea avioitumisprosentti vastaanottajamaan kansalaisen kanssa. Muuttajat ovat olleet myös suhteellisen nuoria ja hyvin koulutettuja sekä hallinneet isäntämaan kielen jo ennen siirtolaisuutta. Pysyvästi maahan asettuneet ovatkin enimmäkseen ulkomaalaisen kanssa avioituneita naisia, joille on ominaista suhteellisen korkea koulutus ja perheen hyvä taloudellinen asema, vaikka suuri osa heistä ei itse käykään töissä.

AINEISTO JA TUTKIMUSONGELMAN MÄÄRITTELY

Tämä pro gradu -tutkimus on tehty grounded theory -tutkimussuuntaa mukaillen. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa keräsin aineiston ja vasta sen jälkeen aineistosta nousevien teemojen perusteella tutustuin lähdekirjallisuuteen. Aineiston keräsin opiskellessani lukuvuonna 1998-1999 Ranskassa, Grenoblessa lähellä Alppeja. Grenoble on Ranskan noin kymmenenneksi suurin kaupunki, jonka alueella asukkaita on noin 300 000. Kuten varsinkin kaikki eteläisen Ranskan kaupungit, Grenoblekin on asukkailtaan varsin monikulttuurinen. Muista siirtolaisryhmistä suomalaiset erottuvat siinä, etteivät he asu ja toimi siellä perinteisen siirtolaisryhmän tavoin, jos nyt varsinaisesta ryhmästä voi edes puhua. Harvat suomalaiset ovat lähinnä yksittäisiä tapauksia Ranskan monikulttuuristen siirtolaisryhmien joukossa, joiden sosiaalinen statuskin on enemmän perinteisen siirtolaisen kuin suomalaisten maahanmuuttajien. Pohjoismaiset siirtolaiset voisi luokitella siirtolaisten eliitiksi, sillä heitä ei ole useinkaan saanut maahan muuttamaan parempi elintaso vaan lähinnä henkilökohtaiset syyt.

Grenobleen saapuessani tiesin siellä olevan muutamia suomalaisia, lähinnä tieteen parissa työskenteleviä, mutta suomalaisväestön "runsaus" kuitenkin yllätti minut. Samalla kun halusin selvittää, kuinka suomalaiset ovat sopeutuneet ranskalaiseen kulttuuriin, halusin myös tietää, minkä tyyppiset ihmiset ovat Grenoblen seudulle hakeutuneet, kauanko he ovat siellä asuneet ja mikä on saanut heidät sinne lähtemään. Koska olen tutkinut suomalaisia vain hyvin pienellä alueella, tulokset eivät ole yleistettävissä kaikkiin Ranskassa asuviin suomalaisiin. Tämän tutkimuksen tulokset pätevät ainoastaan tutkimukseen osallistuneisiin, vaikka yleispiirteet ovatkin mielestäni yleistettävissä.

Tutkimukseni aineisto koostuu Grenoblen ympäristössä ja muutamalle Lyonissa asuvalle suomalaiselle lähettämästäni kyselykaavakkeen vastauksista ja viiden naisen ja yhden miehen haastatteluista. Kyselykaavakkeen lähetin yhteensä neljällekymmenelle, joista 28 oli naisia ja 12 miehiä. Näistä yhdeksän oli pariskuntia. Tutkimuksen sukupuoliseen alkujakaumaan vaikutti osittain se, että sain alueella asuvien suomalaisten nimiä naisilta, jotka ainakin osittain ovat verkostoituneet keskenään. Toisaalta uskon alueella todellisuudessakin asuvan huomattavasti enemmän suomalaisnaisia kuin- miehiä kuten maahanmuuttotilastotkin osoittavat. Lyonissa asuu enemmän suomalaisia kuin Grenoblessa, mutta otin heistä mukaan vain ne, joiden nimet sain yhteyshenkilöitteni avulla. Uskon Grenoblen osalta saavuttaneeni populaation kyllääntymispisteen, koska aloin saada eri henkilöiltä samoja nimiä, joten tässä mielessä uskon saavuttaneeni suurimman osan Grenoblen suomalaisista. En myöskään usko, että kaupungissa olisi suomalaisia, joita kukaan muu ei tuntisi.

Vastauksia sain yhteensä 27 kappaletta, joista 21 naisilta ja kuusi miehiltä. Naisten vastausprosentti (75%) oli siis huomattavasti suurempi kuin miehillä (50%). Kaiken kaikkiaan vastausprosentti oli varsin hyvä, mutta aineiston suhteellisen pienuuden vuoksi ja yleisten päätelmien tekemiseksi olisi tutkittavia voinut olla enemmänkin. Kuten jo tutkittavien alkujakauma sukupuolen suhteen osoitti, naisia asuu alueella huomattavasti enemmän kuin miehiä. Tämän vuoksi päätin haastatteluissani keskittyä naisiin, yksi mies tuli haastateltua vaimonsa mukana. Haastateltavikseni valitsin henkilöitä, jotka olivat suhtautuneet kyselyyni myönteisesti vastaamalla "kunnolla", osan tunsin etukäteen, ja myös maantieteellinen saavutettavuus oli yhtenä kriteerinä. Tiesin Grenoblessa sillä hetkellä oleskelevan myös muutamia suomalaisia opiskelijoita, mutta jätin heidät tarkoituksella pois tutkittavien joukosta, koska heidän asumisensa siellä on tilapäistä ja sen kesto ennalta jokseenkin tarkalleen määrätty. Halusin mukaan vain sellaiset henkilöt, jotka asuvat virallisesti ja ainakin toistaiseksi pysyvästi Ranskassa, koska mielestäni näillä kahdella ulkomailla asumistavalla on selkeä ero jo itse henkilön asennoitumisessa asumiseen ja elämiseen ainakin aluksi vieraassa kulttuurissa. Mukana on yksi opiskelija, joka ei kuitenkaan ole tullut Ranskaan opiskelun takia. Kyselykaavakkeessa tiedustelin tutkittavilta ensinnäkin perustietoja kuten koulutusta, erityisesti Ranskassa asumiseen liittyviä asioita sekä heidän suhdettaan Suomeen ja suomalaisuuteen yhteensä 32 kysymyksellä. Lomake sisälsi sekä valmiiksi strukturoituja kysymyksiä että avokysymyksiä. Haastatteluissa käsiteltiin osittain samoja teemoja paneutuen kuitenkin enemmän naisena Ranskaan muuton ja siellä asumisen kokemuksiin.

Kyselylomakkeen kysymykset muodostin paikan päällä Ranskassa oman intuitioni ja henkilökohtaisten kokemuksieni sekä muutaman suomalaisen tapaamisen yhteydessä käytyjen keskustelujen perusteella. En siis ollut tutustunut aihetta koskevaan kirjallisuuteen laisinkaan aineistoa kerätessäni. Tämä vaikuttaa tietenkin aineiston laatuun; turhia kysymyksiä on tullut esitettyä ja toisaalta joitakin olennaisia asioita on saattanut jäädä pois. Muihin tutkimuksiin tutustuttuani olen todennut, että haastateltavia olisi myös saanut olla jonkin verran enemmän, ja haastattelujen tekemiseen, eritysesti haastattelukysymysten suunnitteluun, olisi pitänyt paneutua tarkemmin. Toisaalta olen myös huomannut, että intuitioni omien kokemusteni johdattelemana on osunut monin kohdin oikeaan. Tarkoitukseni oli selvittää, minkälaisia suomalaisia Grenoblen alueella asuu, kauanko he ovat siellä olleet, miten sopeutuneet, ja minkälainen on heidän suhteensa Suomeen ja suomalaisuuteen. En siis tutkimusta tehdessäni rajannut mahdollisista tutkittavista pois muita kuin kaltaiseni vaihto-opiskelijat. Koska suomalaisnaisia tutkimusryhmässä ja koko Ranskassa on huomattavasti miehiä enemmän ja koska itsekin olen nainen ja koin asemani siellä jonkin verran erilaiseksi kuin Suomessa, halusin erityisesti selvittää naisten sopeutumista ranskalaiseen kulttuuriin, jossa naisen asema niin yhteiskunnassa kuin kodissakin on erilainen kuin Suomessa.

Kyselylomakkeen vastauksia analysoin karkeasti niin, että erottelin miehet ja naiset erikseen sekä naiset vielä kahteen ryhmään sen perusteella, olivatko he naimisissa suomalaisen vai ranskalaisen kanssa. Miehet käsittelin yhtenä ryhmänä, koska mukana oli vain yksi ranskalaisen kanssa naimisissa oleva. Tämän jälkeen kävin jokaisen kysymyksen läpi kirjaamalla vastaukset taulukkomuotoon, josta niitä oli helppo tarkastella, laskeskella ja ryhmitellä. Haastattelut nauhoitin, litteroin ja etsin niissä esiintyvät teemat, joita olivat sopeutuminen, kansallinen identiteetti, etnisyys ja suomalaisuus ja niiden kokeminen vieraassa maassa sekä naisten kokema siirtolaisuus Ranskassa. Kaikkiin näihin liittyvät tietenkin suomalaisen ja ranskalaisen kulttuurin erot. Näiden teemojen perusteella lähdin etsimään kirjallisuutta ja teoriakehystä työlleni.

Aineistosta nousseiden teemojen perusteella käyttökelpoisiksi teoriakiinnekohdiksi muodostuivat akkulturaatioteoria eli kulttuurinen sopeutuminen, kansallinen tai etninen identiteetti sekä suomalaisessa siirtolaisuudessa erityispiirteenä esiintyvä naisten muutto Keski-Eurooppaan. Akkulturaatioteorian avulla yritän hahmotella tämän yksittäisen suomalaispopulaation sopeutumista ranskalaiseen kulttuuriin ja etnisen identiteetin avulla suomalaisuuden ilmentymistä Ranskassa asuttaessa. Naisissa kiinnostavaa on pohjoismaisesta tasa-arvoisena pidetystä yhteiskunnasta muuttaminen naisen asemaltaan pohjoismaisten kriteerien mukaan kehittymättömämpään maahan.

Tutkittavien taustatiedot

Tutkimusaineistoni koostuu siis 21 naisen ja kuuden miehen vastauksista kyselyyni. Iältään vastaajat olivat 27 - 61 -vuotiaita. Suurin osa oli alle 50 -vuotiaita, miehistä lähes kaikki alle 40 -vuotiaita. Se, että vastaajien joukossa ei ole paljonkaan yli viisikymmenvuotiaita, kertoo osaltaan ajankohdasta, jolloin Ranskaan ja yleisemmin Keski-Eurooppaan on Suomesta aloitettu muuttamaan eli pisimpään Ranskassa asuneet ovat muuttaneet sinne 1960 -luvun lopulta alkaen. Kaikki vastaajat olivat avo -tai avioliitossa. Naisista toisen suomalaisen kanssa eli kuusi ja ranskalaisen kanssa viisitoista henkilöä. Miehistä yksi oli naimisissa ranskalaisen naisen kanssa, loput suomalaisen. Naisista kuudellatoista oli lapsia, miehistä kahdella. Siirtolaisuus tavalliseen ranskalaiseen kaupunkiin näyttää olevan erittäin perhekeskeistä, koska toisin kuin suurkaupungeissa kuten Ranskan kohdalla Pariisissa, joka houkuttelee paljonkin nuoria lähtijöitä, ei Grenoblessa ole mitään sinne erikseen houkuttelevaa. Tämän vuoksi siellä ei ole myöskään kovin nuoria henkilöitä vakituisesti asumassa. Suomalaismiehen sinne on saanut lähtemään työ, suomalaisnaisen joko suomalainen tai ranskalainen mies.

Suurin osa tähän kysylyyn osallistuneista oli korkeakoulutettuja. Varsinaisesta "aivoviennistä" ei kuitenkaan ole kyse etenkään naisten kohdalla; korkeasti koulutetut naiset ovat usein jo opiskeluvaiheessa hakeutuneet ulkomaille ainakin tilapäisesti kieltä opiskelemaan. Monilla Ranskaan muuttajilla onkin ollut jonkinnäköistä kulttuurista kiinnostusta Ranskaa kohtaan jo ennen siirtolaisuusaikaa, varsinkin ranskalaisen kanssa avioituneilla. Naisista korkeakoulutettuja oli yli puolet, lopuilla oli koulutuksena vähintään lukio tai ammattikoulu. Miehistä yhdellä oli korkeakoulututkinto, loput olivat hankkineet opistoasteen koulutuksen. Saksassa asuvista suomalaisista kolmanneksella on akateeminen loppututkinto, kun samaan aikaan vuonna 1983 Suomessa vain 3% väestöstä oli korkeasti koulutettuja.

Tähän mennessä huomattavia eroja naisten ja miesten välillä ei ole ollut, kun otetaan huomioon naisten huomattavasti suurempi osuus tutkimukseen osallistuneista. Ensimmäinen suurempi ero koskee tutkittavien ammatillista asemaa. Miehistä kaikki harjoittivat samaa ammattia Ranskassa kuin ennen lähtöään Suomesta. Naisilla vain kuudella tilanne oli sama. Toisaalta osa kertoi olleensa opiskelijoita Suomessa asuessaan ja eri ammattia Ranskassa kuin Suomessa ilmoitti harjoittavansa kolme. Mikä kuitenkin on tärkeä huomata, on niiden naisten osuus, jotka Ranskaan muutettuaan ovat jääneet pääasiallisesti "kotirouviksi". Huomattavaa on myös se, että kotirouvuus ei tarkoita välttämättä kotiäitiyttä. Suomalaisen puolison kanssa naimisissa olevista viisi oli jäänyt muuton jälkeen kotiin. Yksi ainoa, joka oli töissä, oli myös muuttanut Ranskaan työn takia. Miehen työn mukana muuttaminen näyttäisi siis ainakin oleskelun alussa merkitsevän naisen kotiin jäämistä jo pelkästään kielitaidottomuuden takia. Näiden naisten puolisoilla kielitaito ei ole yleensä yhtään sen parempi, mutta kielitaidottomuus ei ole työnteon esteenä heidän työskennellessään yrityksissä tai yhteisöissä, joissa työkielenä on pelkästään tai myös englanti. Kaikilla miehillä tulot olivat joko samat tai korkeammat kuin Suomessa työskennellessä. Naisten tuloerot entisen ja nykyisin asuinmaan välillä vaihtelivat enemmän. Osa oli jättänyt vastaamatta tähän siksi, että elämäntilanteet Suomessa ja Ranskassa eivät ole verrattavissa. Tälläisia tilanteita on yleisesti ottaen kaksi: joko Suomessa asuessa naiset ovat vielä opiskelleet, ja Ranskassa he ovat töissä, tai Ranskaan muutto on lopettanut heidän työelämänsä ja rahan ansaitsemisensa. Vastauksia tähän ei kuitenkaan voi pitää täysin relevantteina, koska kaikki eivät ole huomioineet vastatessaan (enkä minä kysymystä laatiessani) mahdollista elämäntilanteen muutosta.

Suomalaisten Ranskassa oleskelema aika vaihteli vastaajilla neljästä kuukaudesta 37 vuoteen siten, että iäkkäimmät naiset olivat asuneet siellä pisimpään. Naiset, jotka elivät suomalaisen puolison kanssa, olivat asuneet Ranskassa kuudesta kuukaudesta kuuteen vuoteen, keskimäärin kolme ja puoli vuotta, kun taas ranskalaisen puolison kanssa elävät kahdesta ja puolesta vuodesta 37 vuoteen; näistä suurin osa oli asunut Ranskassa yli kymmenen vuotta. Ranskalaisen puolison kanssa elävä mies on asunut maassa kymmenen vuotta, muut miehet keskimäärin kolme ja puoli vuotta. Vastaajista yhdeksäntoista oli asunut ennen Ranskaan muuttoaan aikaisemmin ulkomailla tai lyhyemmän aikaa Ranskassa, näistä kahdeksan on asunut Ranskan lisäksi useammassa kuin yhdessä maassa. Useimmiten ulkomailla asuminen on kestänyt yhden vuoden ja on usein ollut opiskeluun liittyvää. Lyhytkin aikaisempi ulkomailla asuminen helpottaa lähtemistä ja myös sopeutumista. Kerran ulkomaan kipinän saatuaan on vaikea lopettaa ja uudestaan lähteminen on huomattavasti helpompaa. Näyttäisi siis siltä, että siirtolaiseksi hakeutuminen edellyttää eräänlaista kansainvälistä mentaliteettia, jossa Suomi ei ole maailman napa, vaan muut maat ja kulttuurit nähdään myönteisinä myös oman elämän ympäristöinä.

Pääasiallinen syy Ranskaan muuttoon naisilla olivat ihmissuhteet; nämä naiset olivat löytäneet itselleen aviopuolison Ranskasta, mikä oli johtanut muuttoon.Toiseksi yleisin syy muuttoon oli puolison työ, jonka lähes kaikki suomalaisen kanssa naimisissa olevat naiset olivat maininneet. Joillekin pääasiallinen syy on ollut halu elää ulkomailla, taloudelliset syyt ja vain yhdellä mielenkiintoinen työ. Miehillä lähes kaikilla pääasiallinen muuttosyy on ollut mielenkiintoisen työpaikan saanti. Huomattavaa tässä on, että naisten Ranskaan muuton syynä on mies, joko suomalainen tai ranskalainen. Miehet taas muuttivat hyvien työtarjouksien perässä. Varsinkin suomalaisen puolison kanssa muuttaneet naiset ovat riskialttiita sopeutumisvaikeuksille, koska uusi yhteiskunta ei heti välttämättä pysty tarjoamaan kiinnittymiskohtaa kodin ulkopuolista aktiviteettia omaamattomille naisille. Sillä, kenen takia varsinaisesti ulkomaille lähdetään, on helpompaa uusien kokemusten vain odottaessa kokijaansa. Mukana tulijan on itse luotava itselleen oma aktiviteettinsa.

Ulkomailla asumiseen puolet vastaajista ei ollut varautunut mitenkään. Jotkut kertoivat osanneensa ranskan kieltä ennen muuttoa, heidän joukossaan oli henkilöitä, jotka olivat opiskelleet ranskaa yliopistossa. Muutamat olivat ennättäneet käydä kielikursseilla ennen lähtöä tai tutustua Ranskasta kertovaan kirjallisuuteen. Jotkut olivat maininneet valmistautumisekseen avoimen ja ennakkoluulottoman mielen, jota voi pitää perusedellytyksenä ulkomaille muuttoon ja sinne sopeutumiseen, sekä ystävien neuvot. Kun suomalaispariskunnat ovat muuttaneet Ranskaan, lähtö on yleensä ollut varsin nopeaa eikä aikaa henkiseen valmistautumiseen välttämättä käytännön asioiden hoidolta juurikaan jää. Naisille, jotka ovat muuttaneet asumaan Ranskaan ranskalaisen puolisonsa luokse, itse muuttaminen on saattanut olla usemmankin vuoden prosessi, jolloin valmistautumiseen on jäänyt aikaa. Nopeassa lähdössä kaikkia uudessa maassa eteen tulevia asioita ei ehdi kuvitellakaan; hitaassa valmistautumisessa usein tietää hyvin, mitä tuleman pitää.