Suomalaiset Ranskassa: Henriikka Hoffrén
 

SUOMALAISUUS JA ETNINEN IDENTITEETTI

Yleisesti määriteltynä etninen ryhmä on laajemman yhteisön osa, jonka jäseniä he itse tai muut pitävät samasta alkuperästä lähteneinä, jakavan tärkeitä yhteisen kulttuurin muotoja ja jotka osallistuvat yhteisiin aktiviteetteihin, missä yhteinen alkuperä ja kulttuuri ovat määrääviä tekijöitä. Etnisen ryhmän määritelmällä on kolme sisältöä: ensinnäkin ryhmä nähdään yhteiskunnassa erilaisena kielen, uskonnon, rodun, alkuperämaan ja sen kulttuurin perusteella, toiseksi ryhmän jäsenet pitävät myös itse itseään erilaisina ja kolmanneksi he osallistuvat erilaisiin toimintoihin, jotka perustuvat heidän yhteiseen alkuperäänsä ja kulttuuriinsa. Kansatieteellisen näkökulman mukaan etnisen ryhmän ominaisuuksia ovat endogaamisuus, yhteiset arvot ja normit, kommunikaatio- ja vuorovaikutusverkosto sekä samastuminen omaan ryhmään. Etnisyys on ulkoisten määritelmien lisäksi subjektiivista kuulumista tiettyyn ryhmään. Etnisyys on kuitenkin sosiaalinen ilmiö, ja se on yleensä esitetty ryhmän eikä yksilön ominaisuutena. Allardtin ja Starckin (1981) mukaan etnisyyttä ei voi määritellä sen tarkemmin kuin, että etnisen ryhmän jäsenet polveutuvat samoista alkulähteistä, samastuvat ryhmäänsä ja osoittavat tiettyjä yhteisiä kulttuuripiirteitä. Lyhyesti sanottuna etnisyys on tietoisuutta omasta kulttuurista.

Eriksonin (1975) mukaan identiteetti on yksilön kokemaa jatkuvaa samankaltaisuutta itsensä suhteen ja jatkuvaa samankaltaisen olemuksen jakamista toisten kanssa. Tämän mukaan yksilö on sama henkilö menneisyydessä, nyt ja tulevaisuudessa. Identiteetti on sekä subjektiivista että objektiivista itsen havainnoimista. Usein ihmiset pyrkivät siihen, että omat käsitykset itsestä vastaisivat muiden käsityksiä. Täten identiteetti ei ole staattinen ja muuttumaton. Identiteetti on yksilön tai ryhmän ainutlaatuista erilaisuutta. Etninen identiteetti on ennen kaikkea subjektiivista kuulumista ja lojaalisuutta omaa etnistä ryhmää kohtaan. Se ei kuitenkaan ole pelkästään sitä, miksi itsensä tuntee, vaan myös sitä miten muut toisen etnisyyden näkevät. Etnisestä identiteetistä tulee identifioitumiskohteena tärkeä silloin, kun se koetaan uhatuksi. Tällainen tyypillinen tilanne on siirtolaisuus, jolloin väistämättä oma etninen tausta nousee esille sosiaalisen elämän käytännöissä kuten ajattelussa ja kielen käytössä kulttuuriltaan ja tavoiltaan erilaisessa ympäristössä. Vain silloin, kun kulttuurisia eroja pidetään tärkeinä ja sosiaalisesti relevantteina, on sosiaalisilla suhteilla etninen elementtinsä. Siirtolaisuudessa henkilö tulee usein määritellyksi ryhmäominaisuuksiensa eikä henkilökohtaisten ominaisuuksiensa perusteella. Tällaisessa tilanteessa henkilökohtainen ja sosiaalinen identiteetti saattavat olla ristiriidassa keskenään. Identiteetti on yksilölle ominaista mutta myös kollektiivista. Kansallinen tai etninen identiteetti on sekä yksilöllistä että kollektiivista, mutta sen ilmeneminen erilaisina representaatioina ja niiden ylläpitäminen on luonteeltaan enemmän kollektiivista. Identiteetillä on sisältö, esimerkiksi suomalaisuus, ja arvo, esimerkiksi suomalaisuuden arvokkuus. Eri tilanteissa identiteetin arvo voi olla eriasteinen; siirtolaisuudessa suomalaisuuden arvo on ehkä korkeampi tai ainakin erilainen, koska se ei enää ole niin itsestään selvää, kuin sen arvo Suomessa asuville suomalaisille.

Kulttuuri kuvaa sosiaalisen tai etnisen ryhmän elämäntapaa: tapaa tuntea, toimia tai ajatella, suhdetta luontoon, ihmiseen, tekniikkaan ja taiteeseen. Kulttuuri käsittää sekä varsinaisen käyttäytymisen että sosiaaliset representaatiot ja mallit, jotka niitä ohjaavat, kuten erilaiset arvojärjestelmät, ideologiat ja sosiaaliset normit. Etninen tai kansallinen identiteetti on erilaisuuden kokemista muista ryhmistä mutta samaan aikaan yhteenkuulumisen tunnetta oman ryhmän jäsenten kanssa. Kulttuurinen identiteetti nojautuu abjektiivisiin seikkoihin kuten historialliseen perintöön, poliittisiin puitteisiin, etniseen alkuperään, perinteisiin tapoihin, kieleen, uskontoon. Mutta se perustuu myös subjektiivisiin elementteihin, jotka ovat sisäänkirjoitettuina yhteisön jäsenten tietoisuudessa. Se on olemassa sosiaalisten representaatioiden muodossa, jotka sallivat yhteisön määritellä ja muodostaa itsensä tunnetuksi toisten kautta erottautumalla niistä. Etnisyys merkitsee kulttuurista erottautumista, identiteetti on aina samanlaisuuden ja erottautumisen dialektiikkaa. Etnisyys on kulttuurista perustuen jaettuihin merkityksiin, mutta se on tuotettu ja uusinnettu sosiaalisessa kanssakäymisessä. Etnisyys sosiaalisen identiteetin osana on sekä yksilöllistä että yhteisöllistä, sekä sisältä että ulkoa päin määrittyvää. Yksilön tunne etnisestä jäsenyydestä sisäistetään varhaisessa sosialisaatiossa muiden etnisyyden merkitsijöiden, kuten kielen, uskonnon, ruumiin kielen jne. kanssa. Tässä mielessä identiteetti on emotionaalinen ja psykologinen yksilön yhtenäisyyttä ja turvaa luova rakennelma, näin myös etnisyys voi muodostua yhdeksi sen osaksi. Opimme keitä olemme, koska muut kertovat sen meille. Tällä tavoin myös etninen identiteetti sisäistetään. Henkilö voi myös tuntea kuuluvansa kahteen tai useampaan etniseen ryhmään, kuten esimerkiksi silloin, kun henkilö on asunut ulkomailla lähes koko ikänsä, mutta tuntee silti yhteenkuuluvuutta synnyinmaansa asukkaiden kanssa. Kansallisuus tai etninen identiteetti on abstraktia jokapäiväisessä elämässä, mutta se on kuitenkin läsnä arkipäivän diskurssissa, jonka otamme annettuna.

Muista kulttuureista on ennakkoluuloja ja stereotypioita, joiden tarkoituksena on erojen tekeminen kulttuuristen ryhmien välille. Maahanmuutto on usein ristiriidassa maasta saatuun eksoottiseen paljolti turismiin perustuvaan mielikuvaan. Kulttuurien välisessä kohtaamisessa eri kulttuuriin kuuluvan henkilön tai kansan tunnistaminen samalla kertaa samanlaiseksi ja erilaiseksi tarkoittaa omien arvojen uudelleenarviointia ja suhteuttamista omaan ja toisen lähtökulttuuriin. Uudet vaikutteet saavat epäilemään luottamustaan elämäntapaansa ja ajatusmaailmaansa; arvot, joihin on tottunut eivät vaikutakaan enää niin itsestään selviltä ja korvaamattomilta. Toisia kulttuureita katsoo aina omista subjektiivisista kulttuurisista lähtökohdistaan käsin eikä toisia kulttuureja pysty objektiivisesti arvostelemaan ilman, että on tietoinen omista ja toisten lähtökohdista. Vaikka kulttuureissa on erilaisuuksia, on niissä myös samanlaisuuksia; tämän myöntäminen helpottaa kanssakäymistä. Kulttuurisella identiteetillä on rauhoittava rooli: se antaa luvan kätkeytyä oman kulttuurisen perinteen tai ideologian taakse ja muodostaa järkeistäviä selityksiä sille, että toinen kulttuuri tuntuu vaikealta ymmärtää. Monikulttuurisissa kohtaamisissa yksilöllä on tapana usein liioitella ulkomaalaisen ja samanmaalaisen eroja, hänellä on enemmän stereotyyppinen mielikuva ulkomaalaisesta kuin omasta kulttuuristaan, joka on hänelle tuttu. Yksilön havaitseminen kuuluvaksi tiettyyn kategoriaan tuo mukanaan piirteet ja korostaa niitä, jotka erottavat sen kategorian siitä, johon subjekti itse kuuluu. Ajatukset kulttuurien suurista eroavaisuuksista murenevat vähitellen, kun henkilö huomaa vieraan kulttuurin edustajan kanssa yhdenmukaisuutta ja saman kulttuurin edustajan kanssa erilaisuutta. Siirtolaiset kokevat sekä ulkoista että sisäistä muukalaisuutta: ulkoista, koska ovat ulkoisesti erilaisia kuin muut; sisäistä, koska näkevät itsensä uudessa valossa, toisesta näkökulmasta.

Akkulturaatioprosessissa oman kansallisen identiteetin suhde valtakulttuuriin muuttuu. Alussa ihminen tuntee itsestäänselvästi kuuluvansa lähtökulttuuriinsa, mutta vähitellen identiteetti muotoutuu tai rakentuu uudelleen käsittäen aineksia sekä uudesta että vanhasta kulttuurista. Uuden identiteetin omaksumismahdollisuudet ovat käytännössä rajalliset, ja kansallinen ryhmäidentiteetti on usein tärkeä, ellei vaihtoehtona asuinmaan tarjoamille identifioitumismahdollisuuksille, niin ainakin niiden täydentäjänä. Tunnetasolla ryhmäsiteet kiteytyvät usein erilaisiin avainsymboleihin, joiden avulla siirtolaiset erottuvat asuinmaan väestöstä, ne toimivat myös puolustusmekanismina valtakulttuuriin sulautumista vastaan, jolloin omia perinteitä ja tapoja saatetaan jopa korostaa niin paljon, että se vaikuttaa hätävarjelun liioittelemiselta. Avainsymbolit ulottuvat organisoidusta aktiivisesta kulttuuritoiminnasta jokapäiväisen elämän pieniin yksityiskohtiin. Ne voivat olla tapoja, harrastuksia tai tilaisuuksia, paikkoja tai esineitä, joihin liittyy suuri arvolataus muistomerkeistä kodin pikkuesineisiin. Ne jäsentävät tilaa ja aikaa luoden tuttuja ja turvallisia "kiintopisteitä" toimintaympäristöön. Avainsymbolit ovat olennainen osa siirtolaisten arkielämää ja projekteja. Siirtolainen ympäröi itsensä tavalla tai toisella pienillä paloilla vanhasta kotimaastaan, esineillä tai kulttuuritavoilla esim. juhlapyhien viettämisellä korostuneemmin kuin kotimaassaan. Ruokakulttuuri on myös tärkeä osa kulttuurista identiteettiä. Ulkosuomalaisyhteisön toimintaan osallistumisen lisäksi suomalaista identiteettiä vahvistaa yhteydenpito Suomeen, siellä vierailut ja tiedotusvälineiden seuraaminen. Vieraassa kulttuuriympäristössä alkuperäisen kulttuuri-identiteetin säilyminen ei ole itsestäänselvyys. Sen ylläpitämiseksi tarvitaan identiteeettikanavia, kuten instituutioita, informaatiolähteitä, fyysisen kulttuurin elementtejä ja henkilöitä, jotka vahvistavat yksilön tietoisuutta omasta etnisestä identiteetistään. Jos identiteettikanavia ei ole tarjolla, on kysymyksessä identiteettikynnys, joka voi olla passiivinen silloin, kun henkilö ei tiedä em. olemassaolosta, tai aktiivinen, jos esim. sosiaaliset siteet kotimaahan ovat katkenneet. Kulttuuriryhmien omaa identiteettiä voidaan vahvistaa eri tavoin. Mitä enemmän ihminen kuulee omaa kieltään ja kokee omaa kulttuuriaan ympärillään, sitä enemmän hän saa vahvistusta omalle kulttuuri-identiteetilleen. Enemmistökulttuurin jäsenet kokevat oman kulttuurinsa ympärillään kaiken aikaa, sillä kaikki yhteiskunnan laitokset ovat tämän kulttuurin tuotteita.

 

SUOMALAISUUS RANSKASSA

Ranskassa asuville suomalaisille tärkeänä identiteettikanavana toimivat Suomen vierailut ja yhteydenpito Suomessa asuviin ystäviin ja sukulaisiin. Lähes kaikki kävivät Suomessa lähinnä lomailemassa kerran tai kaksi vuodessa. Keskimääräinen Suomessa oleskeluaika oli kahdesta viikosta kuukauteen. Muutamat viettivät Suomessa aikaa jopa useita kuukausia vuodessa. Kaikki pitivät tiiviisti yhteyksiä Suomeen lähinnä perheeseen ja ystäviin. Myös Suomen ajankohtaisia tapahtumia seurataan; lehdistä tietoja hankki yli parikymmentä vastaajista, näistä mainituin oli Helsingin Sanomien sunnuntainumero, uutena mediana Internet oli myös saavuttanut suosiotaan tutkittavien keskuudessa; monet käyttivät sähköpostia yhteyksien pitämiseen Suomeen.

Ulkomaalaisena vieraassa kulttuurissa elämisen myötä oman suomalaisuuden kokeminen muuttuu, ympärillä olevat ihmiset eivät olekaan saman kulttuurisen taustan omaavia, jolloin oman kansallisen identiteetin tiedostaminen voi nousta pintaan. Suomessa asuessa suomalaisen suomalaisuus on jokapäiväistä kaikissa ja kaikkialla olevaa. Se on niin itsestään selvää ja hyväksyttyä, kuitenkin näkymätöntä meille itsellemme. Esiin siitä nousevat suuret asiat kuten itsenäisyys, joillekin menestys urheilussa jne. Ulkomailla asuessa suomalaisuus on näiden lisäksi pieniä yksityiskohtia, asioita, jotka huomaa tekevänsä tai ajattelevansa eri tavalla kuin muut.

"Huomaa kuinka on eläny ja asunu sen oman kulttuurin kätkössä ja sitten silmät avautuu et sitä huomaa miten sitä hämmästyy kaikkii tällasii pieniä asioita."

"Ensinnäkin suhde kotimaahan niin ennen Ranskaan tuloa oli niin itsestään selvää olla suomalainen, ettei sitä omaa patriotismia nähny taikka sitten sitä ei ollu."

"No täällä asumisen myötä ja varmasti kypsymisen ja elämänkokemusten kautta et mä voin sanoa et varmaan on maailmankuva laajentunu ja on tullu suvaitsevaisemmaks ja tota ei näe asioita niiku niin suppeasta näkökulmasta et Suomi on maailman paras paikka tai Ranska on maailman paras paikka vaan et näkee sit vähän et täällä on näin mut ehkä jossakin muuaalla on toisella tavalla ja joka puolella on hyviä ja huonoja puolia."

 

Vaikka toiset eivät tuokaan omaa suomalaisuuttaan mitenkään erikoisemmin esille, toiset tekevät sitä tietoisesti.

"Voi täällä sitä vasta tosisuomalaisia ollaan. Rintarottingilla ollaan aina tilaisuuden tullen Suomea ja suomalaisia kehumassa."

 

Suomalaispareilla suomalaisuuus säilyy helposti kotioloissa, samoja perinteitä noudattaen. Tosin myös suomalais-ranskalaisissa kodeissa ilmoitettiin noudatettavan kummankin kulttuurin perinteitä ja tapoja. Suomalaisuus tulee esille näkyvimmin kielen kautta; suomalaiset puhuvat keskenään suomea, myös ranskalaisen kanssa elävistä monet ilmoittivat puhuvansa lapsilleen suomea. Suomalaisuutta tuodaan esille konkreettisilla asioilla kuten ruuilla, juhlapyhien viettämisellä suomalaisittain, Suomi -tarralla autossa jne. Lähes kaikki vastasivat kertovansa Suomesta varsinkin, kun joku kysyy, mistä on kotoisin ja sanoivat olevansa suomalaisia olemalla oma itsensä. Suomalainen kulttuuritausta tulee esille myös asenteissa ja mielipiteissä esimerkiksi "Ranskassa minut luokitellaan feministiksi, koska vaadin tasa-arvoa".

Käsitys kodista on laaja. Se voi olla oma asunto mutta myös asuinseutu tai jopa maa. Koti ei ole pelkästään fyysinen asuinpaikka, vaan se on myös psykologinen tila. Vie aikaa ennen kuin uusi asunto muuttuu kodiksi puhumattakaan uudesta maasta. Suomen ilmoitti edelleen kodikseen kuusi. Perusteluina tälle mainittiin mm. "perhesuhteet, pitkä asuminen", "pitkä Suomessa oleskeluaika vuodessa", "Suomi on synnyinmaa", syiksi mainittiin myös Ranskassa asumisen väliaikaisuus tai sen toistaiseksi lyhyt kesto. Ranskan ilmoitti kodikseen kolme perusteluinaan "perheeni on Ranskassa, tuntuu enemmän kodilta 10 vuoden poissaolon jälkeen", "täällä on oma koti, Suomessa olen muiden nurkissa" sekä "kotimme on täällä, paljon ystäviä ja sosiaaliturva". Suurin osa vastaajista ilmoitti kodikseen molemmat. Perusteluina käytettiin perhesuhteita kummassakin maassa, "Suomi on kotimaa, mutta Ranskassa on oma koti", "molemmissa tunnen olevani kylässä, koti siellä, missä satun olemaan" ja "siirtolaisen ikuinen ongelma". Saman tapaisilla perusteilla neljä ilmoitti, että heidän "kotinsa" ei ole kummassakaan maassa, "Ranska on yhä hyvästä sopeutumisesta huolimatta ‘ulkomaa’, Suomi taas kovasti muuttunut lähdöstäni", "toisaalta molemmat ja en kumpaakaan, en ole enää mistään kotoisin". Toisille koti on konkreettinen asuinpaikka, toisille enemmänkin tunnepitoinen kokonaisuus, joka käsittää monia ulottuvuuksia. Ulkomailla asuminen saattaa kyseenalaistaa kodin käsitteen, koti saattaakin olla toisessa maassa kuin varsinainen asuinpaikka, mikä voi olla syynä juurettomuuden tunteeseen. Toiset tuntevat juuriensa olevan vahvasti Suomessa, vaikka koti -ja asuinmaa onkin muuttunut.

"Se eka vuosi et jos me ois ensimmäisen vuoden aikana käyty Suomessa ni mä oisin jääny sinne mä en ois tullu takasin Et me puoltoista vuotta oltiin täällä ennen ku mentiin Suomeen ja sit oltiin kuus viikkoo ja ku me tultiin sieltä tänne ni ihanaa oli tulla niiku kotiin"

Suomalaispareille ja- myös naisille Ranskassa asumista voi ainakin aluksi pitää eräänlaisena seikkailuna, uusien kokemuksien hakemisena ja tietynlaisena pakotettuna itsensä kehittämisenä uudessa elämäntilanteessa. Ulkomailla asuminen ja yleensäkin elämänkokemuksen karttuminen muuttaa ihmistä - ulkomailla asuminen yleensä suvaitsevammaksi, ja eläminen ulkomaalaisen asemassa kiinni yhteiskunnassa muttei välttämättä sen täysivaltaisena jäsenenä avartaa. Kuten Kristeva (1992) kirjoittaa: "Toisen, muukalaisen kanssa eläminen tuo eteemme mahdollisuuden olla - tai ei olla - toinen. Kyseessä ei ole pelkästään humanistinen taitomme hyväksyä toinen vaan hänen asemassaan oleminen, mikä merkitsee oman itsen ajattelemista ja tekemistä toiseksi itselle". Omassa maassaan on osa systeemiä niin, ettei sitä itse välttämättä tajuakaan. Vieraassa maassa on aluksi sen ulkopuolella ja vie aikaa päästä sen sisälle; parhaat keinot siihen ovat kielen osaaminen ja kodin ulkopuolinen aktiviteetti.

"Ajan myötä olen oppinut hyväksymään ja jopa hieman ymmärtämäänkin ranskalaista elämänmenoa. Mutta asenteiltani ja elämäntyyliltäni pysyn kyllä suomalaisena. Täällä eläminen on varmasti lisännyt kärsivällisyyttäni ja suvaitsevaisuuttani. Haluan ottaa tästä viinien ja juustojen ikivanhan kulttuurin maasta irti sen minkä pystyn omaksumaan tulematta silti ranskalaiseksi."

"Lähdin alunperin Ranskaan odottamatta mitään erikoista, ja kaikki, mitä olen kokenut, on ollut voittopuolisesti positiivista. Asuminen ulkomailla on laajentanut maailmankatsomusta, antanut toisen näkökulman asioihin ja kotimaatakin katsoo nykyään eri tavalla. Sopeutuminen lähtee kai pohjimmiltaan ihmisestä itsestään, on paljon niitäkin, jotka eivät sopeudu koskaan, eivät löydä paikkaansa ‘uudessa elämässä’ ja ikävöivät koko ajan kotimaahan."

Ulkomailla asuessa ei aina välttämättä niinkään kaipaa Suomeen fyysisesti olemaan, vaan enemmänkin kaipauksen kohteet ovat konkreettisia asioita tai tietynlaista mentaliteettia. Suurin osa vastaajista ilmoitti kaipaavansa Suomesta sukulaisiaan ja ystäviään. Myös luontoon liittyvät kaipauksen kohteet kuten kesäyöt, kovat pakkaset, puhtaus, järvimaisemat, koivumetsät, lumi, hiljaisuus, väljyys, vuodenajat, olivat yleisiä. Myös erilaisia Suomelle tyypillisiä ruokia kuten ruisleipää, salmiakkia, HK:n sinistä ja piimää kaipasi muutama. Oleskelu ulkomailla saa näkemään kotimaan hyvät ja huonot puolet eri tavalla. Niitä ei välttämättä ole aikaisemmin tullut edes ajatelleeksi. Erilaiset yhteiskuntaan ja ihmisten käyttäytymiseen ja mentaliteettiin liittyvät kaipaukset kuten "yhteiskunnan vilpittömyys", "nopea virka-asioiden hoito puhelimitse", "rehellisyys ja suoruus (puheisssa ja teoissa), naisen kehittynyt asema", "pragmaattisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus" (!), "käytännön asioiden hoitamisen helppous", "rationaalinen ajattelu" ja "luotettavuus" mainittiin. Edellä mainitut seikat eivät anna kovin ruusuista kuvaa ranskalaisista, mutta kulttuurin ulkopuolelta tulleelle ne aiheuttavat ihmetystä ja ärsytystä, kun omassa suomalaisessa kulttuurissa on tottunut toisenlaisiin tapoihin. Vastaajista reilu kaksikymmentä suhtautuu kuitenkin Ranskaan ja siellä asumiseen positiivisesti, ainoastaan yksi suhtautuu kielteisesti ja muutama neutraalisti. Ne, joiden asenne Ranskaa ja siellä asumista kohtaan on positiivinen, ovat joko sopeutuneet sinne hyvin tai ovat ainakin halukkaita sopeutumaan. Kielteinen suhtautuminen ilmentää sopeutumattomuutta tai haluttomuutta sopeutua.

Samastuminen suomalaisuuteen liittyy aina joihinkin ihmisiä ja heidän ominaisuuksiaan, keskinäisiä käytäntöjään, esineitään, elämänilmiöitä, luontoa ja yhteiskuntaa koskeviin representaatioihin. Suomalaisuus on kulttuuris-yhteiskunnallinen merkitysjärjestelmä, joka ilmaistaan representaatioina, joissa erilaisia ihmisten elämänalueiden ilmiöitä liitetään osaksi "suomalaisuuden" vaihtelevia kokonaisuuksia. Suomalaisuutta käytetään myös suomalaista identiteettiä tuottavan eksplisiittisen merkitysjärjestelmän osana, jonka tavoitteena on luoda raja meidän ja muiden välille. Suomalaisella identiteetillä voidaan tarkoittaa yhtäältä yksilöt ylittävää kollektiivisen kokonaisuuden kulttuurista identiteettiä, yleistä merkitysjärjestelmää, ja toisaalta yksilön suhdetta noihin yleisiin merkityksiin eli heidän identifioitumistaan kansakunnan osaksi. Kansallisesta identiteetistä puhuttaessa viitataan yleisimmin edelliseen tasoon eli kollektiivisen tason symbolimaailmaan, joka ei suoranaisesti riipu yksittäisten jäsenten samastumisesta. Kansalliset kulttuurit luovat identiteettejä tuottamalla merkityksiä ‘kansakunnasta’ siitä kertovissa tarinoissa, muistoissa ja kuvissa, joiden kautta kansalaiset voivat identifioitua kansakuntaan, joka voi olla ‘isänmaallisuutta’ tai samanlaisuuden tunnetta muiden kanssa, tai asettumista ‘suomalaisen’ kulttuurisiin malleihin, mentaliteetin omaksumista, oman kulttuuri- ja elinympäristön tuntemista, ylpeyttä tai häpeää suomalaisten saavutuksista jne. Yksilöt käyttävät kollektiivisen tason merkityksiä valikoiden ja eri tavoin painottaen sovittaakseen niitä omiin elämänrationaliteetteihinsa omissa sosiaalisissa yhteyksissään. Suomalaisuuden viittauskohteiden perusulottuvuutena voidaan pitää yksilön ja yhteiskunnallisten rakenteiden jännitettä. Suomalaisuuteen viitataan tällöin ihmisten luonteen piirteinä ja tapoina sekä heidän keskinäisen vuorovaikutuksensa malleina tai sitten instituutioina sekä yhteiskunnallisina käytäntöinä ja rakenteina, taloudellinen vaihto ja kansalaisuus esimerkkeinä. Toiseksi suomalaisuudella viitataan yhtäältä arkipäiväiseen, kansanomaiseen suomalaisuuteen ja toisaalta virallisiin, ylevöitettyihin nationalistisiin kertomuksiin. Kolmanneksi suomalaisuudella tarkoitetaan traditioita, joilla perinteen subjekti kääntyy itse itseensä, luoden omaa subjektiuttaan, identiteettiään ja historiaansa. Pelkästään yksilön tietoisuudesta kuulumisesta johonkin ryhmään seuraa oman ryhmän suosimista ulkoryhmien kustannuksella.

Jokainen ympäristö tunnistaa ihmisen käyttäytymisessä piirteitä, jotka ovat sopusoinnussa vallitsevan kulttuurin kanssa, ja piirteitä, jotka ovat sille vieraita. Ihminen on kulttuurinsa tuote, kulttuuri säätelee hänen arvonsa, asenteensa ja suhtautumisensa muihin ihmisiin, hänen tapansa ilmaista itseään ja tunteitaan sekä hänen ulkoisen käyttäytymisensä. Kansanluonteesta puhuttaessa tarkoitetaan tavallisimmin ulkoisessa käytöksessä näkyviä asioita: tapoja, tottumuksia ja käyttäytymismalleja, joiden perusteella arvioidaan ihmisessä olevan myös vastaavia luonteenpiirteitä, jotka usein ovat helposti havaittavia ja joiden varaan voidaan rakentaa arkikuvauksen stereotypioita ja pitkälle meneviä yleistyksiä. Yksilöllinen vaihtelevuus on kuitenkin niin suuri, ettei kuvauksilla ole merkittävää yksilötason selitysvoimaa. Ihmisten mielissä ne kuitenkin elävät ympäristöä jäsentävinä ja muita ihmisiä "oikeille paikoille" pistävinä malleina, siis selityksinä, joiden avulla muiden ihmisten käytös tulee "ymmärrettävämmäksi" ja maailma tutuksi ja turvalliseksi.

Hannula (1997) käsittelee väitöskirjansa yhtenä osana Berliinissä asuvien suomalaisten kokemuksia suomalaisuudesta ulkomailla asuttaessa, ja miten suomalaisuus ilmenee heidän itseymmärryksessään henkilökohtaisten kokemustensa kautta. Ulkomailla asuvien suomalaisten käsitykset Suomesta ja suomalaisuudesta vaihtelevat. Suomen ja suomalaisuuden rooli on erilainen niille, jotka ovat olleet poissa Suomesta 20 vuotta, kuin niille, jotka ovat lähteneet vasta muutamaa vuotta aiemmin. Pidemmin asuneet vertaavat käsityksiään Suomesta Saksaan, kun taas lyhyemmän aikaa maassa asuneet vertaavat enemmän kuvaa Suomesta Saksassa asuessaan käsitykseen, joka heillä aiemmin oli Suomesta Suomessa asuessaan.

Käsitys suomalaisuudesta alkaa jokaisesta itsestään ja omista arvoista. Se muotoutuu yksilöllisten valintojen mukaan. Olla suomalainen tarkoittaa sitä, mitä jokainen on, mutta ilman valmiiksi tehtyjä määritelmiä, sillä jokainen muodostaa ne itse. Ne toimivat yhdessä yleisten suomalaisuusmääritelmien mukaisesti jokaisen itseymmärrykselle. Giddens (1994) puhuu tästä elämänpolitiikkana, jossa käsitykset itsensä luomisesta ja muovaamisesta, ympäristöstä ja omasta roolista siinä muuttuvat ajan ja tilanteen mukaan. Suurimmalle osalle Suomi ja suomalaisuus on Hannulan mukaan avoin, kehittyvä ja itsekriittinen määritelmä. Heidän itseymmärryksensä tukee sitä väitettä, että identiteetti ei ole annettu tai selkeä kokonaisuus, vaan jatkuva prosessi, jossa agentin rooli ja kyvykkyys ovat tärkeitä. Käsitykset Suomesta, suomalaisuudesta ja elämisestä suomalaisena ovat erittäin tärkeitä ulkomailla eläville suomalaisille.

Kaikille Hannulan haastattelemille henkilöille Suomi ja suomalaisuus olivat erittäin tärkeitä ja olennaisia heidän itseymmärrrykselleen. Monet totesivat näiden asioiden tulleen ajankohtaisiksi vasta heidän muutettuaan ulkomaille. Tietty etäisyys auttaa tai saa aikaan, että pystyy objektiivisemmin käsittämään menneisyyteensä Suomessa ja sen roolin omassa elämässään. Monissa tapauksissa aikaisemmin negatiivinen näkökulma kääntyi ja vaihtui rakentavammaksi, positiivisemmaksi ja itsekriittisemmäksi. Suomi ja suomalaisuus nähdään usein arvokkaana asiana, kuin aarteena. Suomalaisuus on jotakin hyvin läheistä itselle, jotakin jonka omistaa. Suomea ei kuitenkaan nähdä nostalgisessa mielessä; se on positiivinen tausta, mutta sitä ja suomalaisia kritisoidaan mm. rasismista ja liian kapeasta ajattelusta sekä suomalaisten heikosta itsetunnosta. Monet painottivat suomalaisuudessa kieltä ja luontoa. Sekä miehet että naiset ilmaisivat ylpeytensä sukupuolten tasa-arvosta, jonka huomaa selvästi jokapäiväisessä työelämässä. Kaikki kuvasivat Suomen kansaa erityisen rehelliseksi ja luotettavaksi, jonka Hannula kuitenkin näkee enemmänkin suomalaisten keskinäiseksi käsitykseksi itsestämme liittyen yhteiseen kieleen, jonka sävyt ja nyanssit tunnetaan paremmin kuin vieraan kielen. Suomeen suhtautumistavat vaihtelevat ironiasta romanttisuuteen ja traagisuuteen. Ironinen suhtautuminen ei näe Suomea maailman keskuksena vaan laajemmasta perspektiivistä osoittaen tietoisuutta suomalaisuuden vaihtelevista muodoista ja antaen positiivista kritiikkiä. Romantikko kokee Suomen lomanviettopaikkana, jossa muistot ovat tärkeitä. Kuitenkin romantikko näkee nyky-Suomen realistisesti. Traagisesti Suomeen suhtautuvalla on huonoja kokemuksia ahdistuneesta ja pysähtyneestä Suomesta.

 

Ranskalaisuus suomalaisissa

Vaikka ulkomailla asuminen saa kaipaamaan Suomesta erinäisiä asioita ja toisaalta olemaan hyvillään joidenkin toisten puuttumisesta uudessa asuinmaassa, Ranskalla on paljon positiivisia ominaisuuksia, jotka vastaajien mielestä olisivat tervetulleita Suomeenkin. Monet mainitsivat leudomman ilmaston ja epäilivät, etteivät enää kestäisi Suomen pimeitä talvia. Erilaiset käytöstapoihin liittyvät ominaisuudet kuten kohteliaisuus, joustavuus, erilaisuuden salliminen, tunteiden ilmaiseminen ja tervehtimiskulttuuri oli yksi kolmesta eniten mainitusta piirteestä. Ranskalaisille on tyypillistä tyylikäs pinnallinen kohteliaisuus, mikä näkyy esimerkiksi ihmisten tervehtimisessä niin virallisissa yhteyksissä kuin yksityisestikin; epävirallisemmissa tilanteissa jokaista tervehditään erikseen yleensä poskisuukoilla, miehet keskenään yleensä kättelevät. Vieraitakin naapureita tervehditään jopa kerrostalossa. Toinen on Ranskan ruokakulttuuri ja syömisen tärkeys sosiaalisena tapahtumana, myös "alkoholin viisas käyttö" oli mainittu. Ranskassa ruoka-ajat ovat tarkasti määrättyjä; lounas noin kello kaksitoista ja illallinen kahdeksalta. Varsinkin ilta-aterialle koko perhe kokoontuu yhdessä kertomaan päivän tapahtumista ja samalla katsotaan uutisia televisiosta. Päivän uutislähetykset on ajoitettu juuri ruoka-aikoihin. Monet myös ruokailevat päivisin kotona lounastauon ollessa pidempi kuin Suomessa. Ruoka ei ranskalaisille ole pelkkää ravintoa tai vatsan täytettä vaan tavallinen arkiateriakin on nautiskelun arvoinen. Ruoasta nautitaan ja ruokailun yhteydessä käydään keskustua aiheesta kuin aiheesta. Voi sanoa, että monet ovat omaksuneet ainakin jotain ranskalaisuudesta, sillä he toivoivat Suomessa esiintyvän kepeämpää otetta elämään tyyliin "tiettyjen sääntöjen vähemmän pikkutarkka noudattaminen", "filosofinen asennoituminen asioihin, ettei kaikki ole niin ‘nökönuukaa’", "positiivinen elämänasenne", "nauttimisen salliminen, turhan vaatimattomuuden puuttuminen" ja "rentous". Mielestäni ranskalaisten luonteeseen kuuluu tietty revolttisuus varmastikin suuren vallankumouksen perintönä. Eriasteiset lakot ja mielenosoitukset ovat siellä jokapäiväisiä. Kaikkia pikkusääntöjä ei todellakaan noudateta, ja monet katsovatkin oikeudekseen tehdä niin kuin itse haluavat, individualismi tässä suhteessa on leimaava piirre. Verrattuna suomalaisiin niin sanottu "herrain pelko" on epätavallista ranskalaisilla. Näillä kansallisilla kollektiivisen persoonallisuuden piirteillä on varmastikin syynsä kummankin maan historiassa; Suomi on ollut pieni maa muiden hallinnassa, kun taas Ranska on ollut historiassaan ja edelleenkin maailman merkittävimpien maiden joukossa.

Joillekin maahan muuttaneille Ranska ja ranskalaisuus ovat olleet ennakko-odotuksista poikkeavia. Tietämättömyys kulttuurista ja maan tavoista luo helposti mielikuvan baskeripäisestä viiksiniekasta patonki kainalossa vanhalla "Rellulla" ajelemassa. Todellisuus on sellaista korkeintaan elokuvissa.

"Mulla oli huomattavan ruusuinen kuva Ranskasta. Mulla oli ylioptimistinen kuva Ranskasta, erittäin hyvin käyttäytyvien hienosti pukeutuvien tyylitajuisten gastronomien maasta kulinaristien maasta mikä ei todellakaan pitänyt paikkaansa. Se oli rankka pudotus."