YHTEENVETO

Aineistoni perusteella Ranskassa asuu suomalaisia naisia enemmän kuin miehiä. Naiset ovat muuttaneet maahan suomalaisen tai ranskalaisen miehen takia, miehet taas työn perässä. Muuttajat ovat keskimääräistä korkeammin koulutettuja, ja monet heistä ovat asuneet ulkomailla aikaisemminkin ainakin lyhyen aikaa. Miehillä ammatti on säilynyt maan muutoksen yhteydessä, kun taas varsinkin suomalaispariskuntien naiset ovat muuton jälkeen jääneet kotiin. Tämän vuoksi ulkomaille muutto ja sinne sopueutuminen on naisille yleensä rankempi kokemus. Uuteen maahan ja siellä elämiseen ei sopeudu hetkessä; elämä alkaa tuntua "normaalilta" keskimäärin kahden vuoden kuluttua muutosta. Kielitaidottomuutta voi pitää suurimpana hidasteena sopeutumiselle. Ulkomailla asuessa oppii katsomaan Suomea ja uutta asuinmaataan samalta etäisyydeltä; oppii näkemään kummankin maan hyvät ja huonot puolet. Vaikka varsinainen koti onkin Ranskassa, useimmat vastaajista kokivat kotinsa olevan kummassakin maassa.

Itsekin lapsuudestaan asti ulkosuomalainen psykologi Kaj Noschis on artikkelissaan Sinivalkoisen identiteetin synty kuvaillut ulkomaille sopeutumisen neljää eri vaihetta. Ensimmäinen vaihe on heti muuton jälkeen, ja sitä hän kutsuu alkuinnostukseksi tai- vastustukseksi. Tyypillinen innostuja tulee maahan työn tai opiskelun takia, ja hän on motivoitunut maassa asumisesta ja elämisestä ja huomaa maasta vain positiivisia puolia. Vastustaja on joutunut maahan ainakin osittain vasten tahtoaan esimerkiksi puolison työn vuoksi ja huomaa uudesta asuinmaastaan vain negatiivisia asioita. Noschis kutsuu toista vaihetta etsintä- tai kokeilukaudeksi ja kaipuuksi Suomeen, joka koittaa alkuinnostuksen jälkeen. Maiden eroavuudet nousevat pintaan, ja uusi kulttuuri ja tavat tuntuvat erilaisilta, vierailta ja vaikeiltakin hyväksyä. Hyvin uuteen asuinmaahan ja sopeutumiseen motivoitunut oppii elämään erilaisuuden kanssa, huonosti motivoituneen elämä voi taas käydä vaikeaksi. Kolmannessa vaiheessa uusi maa joko hyväksytään tai kielletään. Tällöin maahanmuuttaja löytää oman asenteensa uuteen asuinmaahansa ja tiedostaa suomalaisuutensa ja sen, mikä siinä on olennaisinta. Hän on selvittänyt itselleen, mistä voi luopua ja mitä voi hyväksyä uudessa asuinmaassaan. Jos maahanmuuttaja kieltäytyy sopeutumasta, hän alkaa yleensä idealisoida Suomea ja näkee kaiken olevan Suomessa paremmin. Ulkomaille sopeutumisen neljännessä

vaiheessa on joko sopeutunut tai valmis poistumaan maasta. Noschiksen mukaan tässä vaiheessa maahanmuuttaja on löytänyt oman paikkansa uudessa asuinmaassaan ja sen asukkaiden joukossa. Hän kuuluu paikalliseen yhteisöön mutta säilyttää suhteensa etäiseen Suomeen. Uudesta asuinmaasta on tullut elämän kiinnekohta, ja maahanmuuttaja hyväksyy ulkosuomalaisuutensa. Jollei maahanmuuttaja kykene sopeutumaan, hän ratkaisee tilanteen yleensä palaamalla Suomeen tai muuttamalla jonnekin muualle.

Sopeutumisen kannalta tärkeitä ovat positiiviset tunteet ja tyytyväisyys uutta asuinmaata kohtaan, tunne siihen kuulumisesta ja siinä toimimisesta sekä positiiviset ihmissuhteet valtakulttuuriin. Sopeutuminen ei tapahdu itsestään, vaan sitä voi myös opetella. Kulttuurinen oppiminen tapahtuu paljolti sosiaalisessa tukiverkostossa, johon kuuluu valtakulttuurin edustajia. Sopeutuminen riippuu viime kädessä muuton aiheuttaman elämänmuutoksen voimakkuudesta, muuttajan henkilökohtaisista voimavaroista ja ihmissuhteista sekä siirtolaisuusajasta.

Kuinka akkulturoituneina tai sopeutuneina suomalaiset Ranskassa ovat? Pisimpään maassa asuneet, jotka tässä tapauksessa ovat ranskalaisen kanssa naimisissa olevia, ovat mielestäni sopeutuneet yleisesti ottaen hyvin. Toisille sopeutuminen on ollut helpompaa, toisille vaikeampaa esimerkiksi työnsaantivaikeuksista johtuen. He ovat integroituneet ranskalaiseen yhteiskuntaan pääasiassa avioliiton kautta. Koska siteet Suomeen ovat vahvat, on heidän etninen identiteettinsä bi-kulturalistinen, siinä on mukana aineksia sekä suomalaisuudesta että ranskalaisuudesta. Vasta tulleet suomalaiset, erityisesti suomalaisparit vasta akkulturoituvat, monet heistä ovat kulttuurin tietoisen opettelun vaiheessa, toiset vasta alkuhämmennyksissään. Suomalaisparien akkulturoituminen tapahtuu hitaammin, koska suomalaisuus säilyy perheessä vahvana. Heidän sopeutumistaan hidastavat myös kielivaikeudet, koska monet ovat tulleet maahan täysin ranskankielen taidottomina. Kuitenkin kaikilla on hyvät edellytykset sopeutua Ranskassa elämiseen, sillä erot suomalaisen ja ranskalaisen yhteiskunnan välillä ovat kuitenkin melko pieniä. Muutto tapahtuu Euroopan sisällä, Suomessa tiedetään suhteellisen paljon muista maista ja kulttuureista, ja muuttajien henkilökohtaiset edellytykset ovat korkeat. Sopeutumisalttiutta on myös, että suostuu kompromisseihin - maassa maan tavalla tai maasta pois. Näinhän me ajattelemme myös Suomeen tulevista ulkomaalaisista.

Ranskan suomalaisten etninen identiteetti on hyvin suomalainen, vaikka pisimpään asuneilla ranskalaisuus on ainakin lähellä omaa identiteettiä. Suomalaisuus ei ole hävettävä asia, toisin kuin suurilla huonosti koulutetuilla siirtolaisryhmillä oma kansallisuus voi olla väheksyttävää. Kaikilla on suhteellisen tiiviit yhteydet Suomeen eikä sitä ole tahdottu jättää taakse. Kaikki ovat muuttaneet Ranskaan vapaaehtoisesti siinä mielessä, että Suomesta heitä ei ole mikään ajanut pois. Näin ei ole myöskään syntynyt katkeruutta entistä kotimaata kohtaan.

Tässä pro gradu -tutkimuksessa on käsitelty Ranskassa asuvien suomalaisten sopeutumista ja elämää vain hyvin pienellä alueella. Kiinnostavaa olisikin tietää, edustavatko tämän alueen suomalaiset hyvin vai huonosti koko Ranskassa asuvaa suomalaista populaatiota. Ainakaan heidän joukossaan ei ollut yhtään yksin elävää. Toivon kuitenkin antaneeni yleiskuvan Ranskaan siirtyneistä suomalaissiirtolaisista.